Ikävä

Hoi,

Tänään hieman haikeampi aihe, mutta nyt kun olen asunut päälle kuukauden "uudessa" kaupungissa on ajoittain iskenyt järkyttävä koti-ikävä. Aina perheenjäsenille skypettäessä tulee mieleen, miksen minä ole heidän kanssaan. Etenkin kun huomaa, että minun muuttoni on ollut hankalaa myös heille. Kummipojasta erossa olo on myös todella haastavaa. Muista perheenjäsenistä ja kavereista puhumattakaan. Nyt töissä ollessani ja etenkin, koska olen uusi työntekijä saan kaikki haistapaska-vuorot ja vapaa-aikaa on todella vähän. Vuorotkin saamme tietää vasta niin myöhään, että on hankala tehdä mitään pitkäaikaisia suunnitelmia.

Onhan minulla täälläkin ystäviä ja mukavaa tekemistä, mutta ero ja ikävä raastaa sydäntä aina välillä. Ikävään auttaisi olla miettimättä ikävänkohteita, mutta sitten tulee niin tunteeton olo. Tietenkin haluan ajatella miten he voivat ja mitä heille kuuluu, mutta usein se johtaa kyyneliin. Minun täytyy kyllä myöntää, että olen todella tunteellinen henkilö. Nykyään kyyneleet saattavat valua mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Se ei ole yhtään mukavaa! Useasti olen kadulla käppäilessäni yrittänyt peitellä kyyneleitä ja muuta.

Ollessani hyvin tunteellinen ihminen osaan kyllä myös nauttia elämän pienistä asioista paljon ja yritän parhaani mukaan aina tuottaa muille hyvää mieltä. Harvoin myöskin ilkeilen kenellekkään. Ja jos ilkeilen se tyyppi on sen kyllä todellakin ansainnut. Mutta itketään ja nauretaan yhdessä tai jotain.

Olisin todella otettu, jos joku osaisi antaa hyviä vinkkejä ikävän karkoittamiseen! :)